| INTERNETIN VAIKUTUS ARVOKETJUUN |
Onko perinteinen liiketoiminta vaarassa?Internetin on väitetty mullistavan koko liiketoimintaympäristön. Kuluttaja voi halutessaan ottaa yhteyttä suoraan tuotteen valmistajaan ja tilata haluamansa tavaran kotiovelleen. Tekninen tuki ja jälkimarkkinointi hoituu kätevästi Internetin kautta. Vähittäiskauppa ja tukkuliikkeet poistuvat tarpeettomina. Onko tämä realistinen kuva tulevaisuudesta? Äänekkäimmät uuden liiketoimintamallin esiintuojat löytyvät usein uusmediatoimistojen seinien sisäpuolelta. Verkkoteknologian ratkaisut leviävät länsimaissa voimakkaasti. On kuitenkin liian aikaista maalata skenaarioita, joissa Internet hallitsee ihmisten välistä kommunikaatiota, ja vähätellä henkilökohtaisten kontaktien merkitystä. Merkillepantavaa on myös Internetistä kertovan uutisoinnin polarisoituminen. Uusmediatoimistot ja tietotekniikkaan keskittyvät lehdet välittävät pääsääntöisesti positiivisia uutisia Internetin saralta. Ne korostavat uusia liiketoimintamalleja ja raportoivat tutkimuksista, jotka ennustavat Internetin räjähdysmäistä kasvua. Kaikkiin tutkimuksiin ei suinkaan kannata uskoa, sillä eri tutkimuslaitokset arvioivat Internetiä omista lähtökohdistaan käsin. Uutisoinnin toinen äärilaita keskittyy Internetin negatiivisiin marginaali-ilmiöihin. Lapsiporno, seksi ja satanismi kuohuttavat tunteita ja aiheuttavat ennakkoluuloja kaikkia Internetin palveluita kohtaan. Perinteinen liiketoiminta ei Internetin kasvun myötä ole suoranaisessa vaarassa. Internet toimii välineenä siirtyessämme palveluyhteiskunnasta informaatioyhteiskuntaan, jossa tiedolla ja sen välittämisellä on merkittävä osuus. Yhteiskunnan rakennemuutos on luonnollinen osa kehitystä. Yritykset, jotka haluavat säilyä kehityksen kärjessä, joutuvat pohtimaan suhdettaan Internetiin uudella tavalla. Sisäinen ja ulkoinen tiedonsiirto sekä suhde asiakkaisiin voivat Internetin myötä löytää uuden kanavan. |
|
Copyright Jouni Paavilainen Tällä sivulla on otteita Jouni Paavilaisen kirjoittamasta kirjasta Internetin Liiketoiminnallinen Merkitys. |