Logistiikka - Tuotteiden
toimitus asiakkaalle
Sähköisen kaupan leviäminen koskemaan tyypillisiä
kuluttaja-artikkeleja riippuu paljolti koko ostotapahtuman vaivattomuudesta
ja helppoudesta. Mikäli tuotteen tilaaminen, maksaminen ja toimitus
tapahtuu kätevästi, ei ole mitään syytä, ettei
verkkokaupankäynti yleistyisi kattamaan laajoja asiakasryhmiä.
Yritysten välisessä kaupassa lähtötilanne on hieman
erilainen, koska yritysten tietotekniikan hyödyntäminen on
tehokkaampaa ja verkko-ostoksiin tarvittavat yhteydet ovat tavallista
kuluttajakauppaa paremmat.
Verkkokaupankäyntiin voidaan soveltaa monia samoja konsepteja,
jotka ovat käytössä postimyynnin puolella. Tuotteen toimitus
voidaan järjestää monella eri tavalla riippuen sen koosta,
olemuksesta ja toimitusajasta. Myyjän suhde asiakkaaseen vaikuttaa
olennaisesti toimitustapaan. Mikäli asiakas on ennestään
tuntematon kuluttaja, on syytä soveltaa eri toimitustapaa kuin
yrityksen kanta-asiakkaaseen, jonka kanssa vakiintuneet toimintatavat
ovat jo kehittyneet.
Posti tuotteen toimittajana
Postimyyntiyritykset käyttävät aktiivisesti Postin palveluja
hyväkseen. Niiden luoma toimintamalli on sovellettavissa sähköisen
kaupankäynnin toimituksiin. Lisäksi posti on vastannut verkkokaupan
yleistymiseen aloittamalla kokonaan uusia palveluja, jotka helpottavat
kuljetusta ja mahdollistavat uusien liiketoimintamallien kehittämisen.
Postin kautta tuotteet voidaan toimittaa asiakkaalle seuraavilla tavoilla:
· Tuote lähetetään asiakkaalle suoraan kotiin
verkkomyymälän omasta varastosta. Tällöin tuote
on yleensä maksettu etukäteen verkossa toimivilla maksutavoilla.
· Tuote lähetetään asiakkaalle lähimpään
postiin maksettavaksi postiennakolla. Verkkomyymälän ei tässä
tapauksessa tarvitse liittää maksujärjestelmiä Internet-sivuilleen.
· Tuote lähetetään asiakkaalle päämiehen
varastosta. Verkkomyymälä toimii myyntiedustajana ja tilauksen
saavuttua toimittaa sen eteenpäin päämiehelle. Taloussuhdanteiden
ja kysynnän vaihdellessa tämä malli on erittäin
turvallinen, koska verkkokauppiaan pääomaa ei ole sidottu
varastoon.
· Tuote toimitetaan asiakkaalle Postin varastohotellista. Tilauksen
saavuttua verkkokauppias toimittaa sen eteenpäin Postille, joka
pakkaa tuotteen ja toimittaa sen haluttuun osoitteeseen. Varastohotelli
on Postin sähköistä kauppaa varten tekemä palvelu,
jossa kauppias siirtää varastonsa Postin tiloihin. Sieltä
tuotteet voidaan nopeasti ja vaivattomasti toimittaa asiakkaille.
Vaihtoehtoiset toimituskanavat
Posti on karsinut toimipaikkojaan, jotta yhtiön tehokkuus nousisi.
Tämä on vähentänyt palveluja maaseudulla ja aiheuttanut
muutoksia postimyynnin ja sähköisen kaupankäynnin toimituksiin.
Matkahuolto Oy on vastannut postin jättämään vajeeseen
ja alkanut markkinoida rahtipalvelujaan aktiivisemmin. Matkahuolto käyttää
hyväkseen linja-autovuoroja, joita kulkee päivittäin
noin 40000 ympäri Suomea. Noin puolet vuoroista kuljettaa rahtia
mukanaan.
Matkahuolto tarjoaa ovelta ovelle -palvelua lisähinnasta. Tavallisesti
asiakas voi noutaa tilauksensa joko lähimmältä linja-autoasemalta
tai bussipysäkiltä, jonne tilaus on sovittu toimitettavaksi.
Mikäli tuote toimitetaan bussipysäkille, on asiakkaan otettava
se vastaan sovittuna ajankohtana sovitulta pysäkiltä. Tämä
toimitustapa on käytännöllinen esimerkiksi Lapissa, jossa
välimatkat ovat pitkät. Se vaatii henkilökohtaista palvelua
eikä sovellu massatuotteiden toimittamiseen.
DHL, KTK, Valtion Rautatiet, Transpoint ja Kaukokiito ovat muita kuljetusyhtiöitä,
jotka hoitavat huolintaa ja tavaroiden kuljetusta. Niiden käyttö
tulee kysymykseen, mikäli myytävät tavarat ovat liian
suuria tai painavia Postin ja Matkahuollon kuljetettaviksi.
Yritysverkoston hyväksikäyttö
Laajojen suomalaisten yritysten toimipaikkaverkosto kattaa koko maan.
Sen vuoksi niiden hyödyntäminen tuotteen toimituksessa on
alkanut kiinnostaa postimyyntiyrityksiä ja verkkokauppaa harjoittavia
tahoja. Postimyyntiä harjoittava Ellos toimittaa kiireelliset tilaukset
asiakasta lähimpänä olevaan R-kioskiin muutaman päivän
aikana. Sieltä asiakas voi noutaa tilatun tuotteen. Verkkokauppaa
harjoittavan yrityksen tulee kuitenkin olla kohtuullisen suuri ja toimitettavien
tavaroiden määrä korkea, että esimerkin kaltaisia
partneruussuhteita voidaan muodostaa.
Tuotteen toimitus sähköisesti
Internet toimii itsessään monien informaatiotuotteiden toimituskanavana.
Selaaja voi ostaa palveluja, joita hän pääsee tarkastelemaan
normaalin selainohjelman avulla. Numeropalvelut, säätiedot
ja uutiset ovat hyödyntäneet Internetiä tuotteen toimituskanavana
jo sähköisen kaupankäynnin alkuajoista lähtien.